Kalasatama. Härmäläinen kesä huikeimmillaan. Yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista. Ilmassa kihelmöi: ensimmäinen Foo Fighters -keikkani on enää runsaan puolen tunnin päässä. Iik.
Musiikkia syvästi rakastavana tyttönä olen nirvanassa. Ystäväni huomauttelee tuon tuosta, että ympärillä heiluu lukuisia ihania miekkosia… mutta normaalisti valpas jolppitutkani on auttamattomasti snooze-moodissa. Sillä hyvän keikan ollessa käynnissä en enää kuule tai näe muuta. Musikaalisen suvun kasvattina sekä strategiset vuotensa Tavastian lattiaa kuluttaneena tyyppinä liki fanaattinen suhtautuminen liveakteihin taitaa kulkea veressä.
Myönnän silti, ettei suhtautumiseni illan antiin ole puhtaan musiikillinen. Nimittäin seuratessani Dave Grohlin energistä lavameininkiä, rehellisen piiskaavaa kitarointia, uljaana soivaa ääntä sekä rennon seksikästä käyntiä, olen täydellisen vakuuttunut siitä, että tämä intensiivistä maanläheisyyttä huokuva rock-eläin jaksaa painaa kammarin puolellakin. Ja pitkään. Onhan heppu oivaltanut asian ytimen yhtyeensä ehkä hienoimmin sykkivän kappaleen päätösvärssyssä:
The only thing I'll ever ask of you
You've got to promise not to stop when I say when.
Hyvin rokkaava rakastaja ottaa siis ohjat käsiinsä ja virittää instrumenttinsa huipputilaan. Eikä kuuntele vikiseviä vastalauseita tai sievisteleviä soraääniä. Ja (ideaalimaailmassa) seuraavat lakanaleikit vedetään muuten Foo Fightersin tahtiin.
Kaikesta tästä ajatuksellisesta hekumoinnista huolimatta loppuilta sujuu vallan muissa merkeissä. Loosessa olisi eittämättä ollut yksi kesän herkullisimmista kattauksista, mutta jostain syystä löydän itseni keikan jälkeen piskuisten korttelikapakoiden ykkösestä, Pikku-Vallilasta. Ja niin rokkarien, tukkajumalien ja ihanien pipopäiden bongailun sijaan ilta taittuu aamuyöksi kuppiladebatissa Panu-nimen etymologista alkuperää jäljittäessä.
Ja kun maailmaa monesta vinkkelistä nähnyt, lämmintä isällistä viisautta hehkuva baarimikko tokaisee leikkisästi, että taskussa olisi vielä muutama hirtehinen puujalkavitsi jäljellä, väläytän hänelle suloisimman hymyni ja mietin, kuinka ylimaallisen hieno kaurismäkeläinen hetki tuo onkaan.
Niinpä - ytimen houkutusten sijaan - pirssi tuo kotoisiin maisemiin onnellisten saarelle. Riisun korkkarit, askellan rantaan ja painan varpaani hiekkaan. Makaan silmät kiinni ja kuuntelen. Meri on miltei rasvatyyni. Suven sereniteetin rikkoo vain paikalle pelmahtanut lokkikatras.
Ja pian aavan takaa kantautuu viestejä, jotka kutsuvat uusiin seikkailuihin. Tähän kesään sopii vielä monta ulkosalla tapahtuvaa liveaktia.
Ja pian aavan takaa kantautuu viestejä, jotka kutsuvat uusiin seikkailuihin. Tähän kesään sopii vielä monta ulkosalla tapahtuvaa liveaktia.
It's times like these you learn to love again.
Suukko sinulle, Dave.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti