Nyt se on nähty. Nimittäin kesän ensimmäinen ulkoilma-akti. Rauhallisen sunnuntailenkin katkaisee hieman tukahdutettu ääni, josta ei voi erehtyä. Ohitan kuitenkin rantahetteiköllä puuhastelevan nuorenparin korrektisti. Ja hymyilen itsekseni. Tekee mieli antaa kesäimpulssejaan noudattaneelle pariskunnalle kunnon peukkusaldo.
Siksi on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka vetävät herneen nenään neljän seinän ulkopuolella tapahtuvista lemmenosoituksista. Näillä leveysasteilla suvi on niin lyhyt, että ulkoilmapelehtiminen pitäisi suorastaan kirjata perustuslaillisiin kesäoikeuksiimme. Katukuvassa on hyvää vibaa, ja kulttuurin äkillinen fyysisyys saakin läimähtää silmille ihan huolella. Minä ainakin ilahdun urbaanien ansojen ja taunojen kanervikkoromantiikasta.
---
Vaikka saarivaltio saattaa olla maailman parhaita paikkoja SF-henkiselle mättäikön pöllyttämiselle, on aika tehdä ajatusmatka sillan toiselle puolelle. Ja katsastaa myös konkreettisesti mahdollisimman pian Loosen herkkutarjotin. Monet viime vuosien parhaista baari-illoista on näet vietetty juuri kesäisessä Loosessa. Eikä "parhain" tässä tarkoita välttämättä mitään sopimatonta. Tietenkään. Loosessa voi kesäisenä arki-iltana rakastua vaikka ihanaan kanadalaisrumpaliin. Ja hekumoida seuraavat päivät lapsellisella ja itsekkäällä ajatuksella siitä, mitä hotellijatkoilla olisi voinut tapahtua.
No, voimakkaan perheellisistä miehistä on tyylikästä pysyä erossa. Eli skipata jatkoilut kokonaan.
Varhaiskeski-ikäiset minämme tiedostavat myös sen, että Loosesta irtoaa lähinnä sellaista maksimissaan 28 vuoden ikäistä salskeutta. Se on kuitenkin huomattavasti korkeampi mediaani kuin näillä 00200-hiekalla ihanasti kisailevilla rantaleijonilla, jotka syksy korjaa mennessään. Kenties olisikin syytä puhua ennemmin leijonanpennuista? Muotovalioitahan nuo ovat, monet, mutta harjaantuneelle esteetikolle riittää, kun antaa katseensa viistää leijonanharjan pinnassa. Ja jatkaa matkaansa kehityskelpoisten laumaeläinten keskuudesta omanikäisempien pariin.
Jo kymmenisen vuotta sitten lainasin muuten lääketieteestä (tarkoitusperiini soveltaen) hyvän prognoosin käsitteen nimenomaan tällaisia nuorukaistilanteita varten. Eräs 90-luvun viime hetkien keskustelu hyvän frendin kanssa kulki jotakuinkin näin:
"Onks ihana?"
"No on. Mä sanoisin et hyvä prognoosi."
"Jatketaanks siis matkaa?"
"Joo, jatketaan. Antaa hyvän kasvaa rauhassa."
---
Toinen vaihtoehto näille tuleville petoeläimille ovat ohimoilta hopean sävyissä välkehtivät charmöörit. Itselläni on ollut ilo tuntea elämäni aikana muutama hirtehisen hauska, konekiväärimäisen nopea ja fyysisestikin erittäin vetävä hopeakettu. Näistä ei kuitenkaan koskaan ole syntynyt "sellaisia" rakkaustarinoita. Kiintymystarinoita toki. Ja tarinoita, jotka ajan saatossa myös osoittavat, miten vaikeaa miehen kanssa on olla puhtaasti "vain" ystävä. Sigh.
Viitisentoista vuotta sitten Aimee Mann lauloi typistetyn upeasti hopeaketturomantiikasta Mr Harris -kappaleessaan: siitä, miten yhteisiä vuosia lienee jäljellä enää 10-15. Itse en osaa ajatella noin pitkälle. Mutta ennakkoluulottomana eläimenä otan mieluusti vastaan kesävinkit siitä, missä patsastelee tämän stadin hopeakettujen kerma. Ja lupaan raahautua paikalle täydessä tällingissä ja sosieteerata varhaiskeski-ikäisen latinoryhtisen viettelijättären tavoin kuin fisu väärässä akvaariossa. Illasta saa varmasti - jos ei muuta - niin ainakin blogattavaa. Ja avoin mielenmaisema on kesävarusteiden ykkönen.
Viitisentoista vuotta sitten Aimee Mann lauloi typistetyn upeasti hopeaketturomantiikasta Mr Harris -kappaleessaan: siitä, miten yhteisiä vuosia lienee jäljellä enää 10-15. Itse en osaa ajatella noin pitkälle. Mutta ennakkoluulottomana eläimenä otan mieluusti vastaan kesävinkit siitä, missä patsastelee tämän stadin hopeakettujen kerma. Ja lupaan raahautua paikalle täydessä tällingissä ja sosieteerata varhaiskeski-ikäisen latinoryhtisen viettelijättären tavoin kuin fisu väärässä akvaariossa. Illasta saa varmasti - jos ei muuta - niin ainakin blogattavaa. Ja avoin mielenmaisema on kesävarusteiden ykkönen.
Jotkut meistä saattavat epäillä hopeakettujen turnauskestävyyttä, mutta eiköhän sekin ole pitkälti yksilöllistä. Muutenkin koko mies on aina valmis -ajatus tuntuu kovin yksioikoiselta ja aikansa eläneeltä myytiltä. Ei tarvitse kuin muistella lukuisia elämän varrella kuultuja tarinoita, niin huomaa väitteen naurettavuuden. Miksi ihmeessä miehen pitäisi olla ehta machine, jonka halukkuuteen ja aktiivisuuteen mitkään ulkoiset tekijät eivät saisi vaikuttaa? Työperäinen stressi rasittaa miestäkin, samoin yyberfyysiset harrastukset, rikkoutuneet avioliitot tai ruuhkavuosien perhe-elämän koordinointi. Ja kai (nuorellakin) miehellä voi olla päänsärkyä? Vai voiko? Omalle taipaleelleni elämä on tosin heittänyt melkein vain ja ainoastaan partiomaisen terhakkaa ideologiaa ihailtavan tinkimättömästi noudattavia miekkosia, mutta Murphyn lain nimissä tämä tendenssi tulee kääntymään. Ennemmin tai myöhemmin. Ja se surettaa jo etukäteen.
Meistä vaan on tullut/tulossa vastuullisia aikuisia. Enää ei ehdi lakanaleikkiä 24/7…ja olla kroonisesti myöhässä luennoilta tai duunista. Realiteetit, nuo kirpaisevan ihanat aikuisuuden realiteetit.
Sen vuoksi ainakin lomalla suomalaisen pitäisi saada heilua missä ja miten tahansa. Ja varastoida itseensä tarpeeksi kanervikkoenergiaa näännyttävän pitkää semiarktista talvea, huonosti hiekoitettuja katuja, autojen raspaamista, kirkasvalolamppuisaa arkea, Länsiväylän ruuhkia ja loputonta palaverivirtaa varten. Piste.
Ai niin. Iloisen tissimiehen vuoden eittämätön kohokohta, se Naisten kympin alkuverryttely, on jo taaksejäänyttä kevättä. Mutta muuten he, aivan kuten läheiset lajitoverinsa sääri- ja pyrstömiehetkin, elävät vuoden parasta aikaa. Ja annettakoon heille se ilo. Vaikka miehet ovatkin ensi sijassa kiinnostuneita sisäisestä kauneudestamme. Toki. Niinhän mekin pukeudumme ja ehostaudumme vain itseämme varten.
Ensi viikolla Looseen. Tai Tornin American Bariin.
Mökissä istuminen saa nyt riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti