Eletään arki-iltaa kevään korvalla. Kello käy jo puoltayötä. Langan toisessa päässä on viisas ystäväni. Esitän hänelle jälleen kerran tuon vuosien varrella jo tutuksi käyneen kysymyksen:
- Miksi mä aina ihastun vääriin tai mahdottomiin miehiin?
- No kun sä tykkäät vaarasta ja epävarmuudesta.
- Mutta mitä ne renttumiehet sitten haluaa?
- Napakan hoivaajan. Tyttöystävän. Domestisen enkelin.
- Enkö mä sitten mukamas kelpaa sellaiseksi?
Karmiva totuus alkaa hiljalleen valjeta. Vaikka laitan ruokaa kuin enkeli, minä olen naisrenttu. Levoton kulkija. Viinille, valvomiselle, kohtaamisille ja elämän hetkellisyydestä päihtymiselle perso yön orkidea. Hauskuuttaja ja sarjahurmuri niin halutessaan. Hetkessä innostuva, toisessa kyllästyvä. Eli ilmeisesti kaikkea muuta kuin kovaa valuuttaa tämän päivän pariutumis- ja avioitumismarkkinoilla. Sillä nyt jos koskaan meillä sisarilla on kiire ankkuroitua.
Moni mieskin haluaa ankkuroitua. Tai niin ne ainakin väittävät. Mutta tuuli, se on välillä kovin oikukas.
Ankkuroitumishalukkuuttaan vakuuttelevien heppujen keskellä me naiset haksahdammekin välillä klassisiin renttuihin, vaikka kuinka olisimme tietoisia renttuuden kliseisistä sudenkuopista. Toisaalta: kuten hyvin tiedämme, tämän miesrodun edustajissa on jotain äärimmäisen kiehtovaa.
Parhaimmillaan renttuheebe on arvoituksellisen hauska (lue: epäluotettava naistennaurattaja), hurmaavan itsevarma (lue: egoltaan mahtaileva), tyrmäävän seksikäs (lue: kaadoistaan ylpistynyt) — ja peto lakanoiden välissä (lue: peto lakanoiden välissä). Usein tällaisilla miehillä on runsaasti naispuolisia ystäviä sekä perään haikailevia eksiä sekä näiden välimuotoja. Eivätkä naiset aina itsekään ihan tiedä, mihin kategoriaan he solahtavat. Eikä sillä taida olla niin väliäkään.
Ensi alkuun renttuus tuntuukin jännittävältä. Rakastetaan lujaa. Silloin kun muistetaan. Lupauksia ei pidetä. Eikä anteeksi pyydellä. Tai sitten pyydellään ylettömästi. Suorastaan vaivaannuttavan vuolaasti.
Mutta mitä pidemmälle aika käy, sitä kirkkaammin sen tajuaa, että renttuus on loppujen lopuksi… tylsää.
Lopettihan härmäläisen seksikkyyden suurinkarnaatio Antti Reinikin ylettömän dokaamisen. Ja sen jälkeen Antista tuli entistäkin kuumempi.
Samoin elämänkokemuksen karttuessa myös moni meistä naisista valitsee toisin. Haaveilemme kenties salaa hurjaa seksuaalienergiaa tihkuvasta renttukohtaamisesta, mutta päädymme valitsemaan viisaammin.
Sanovatkin, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen. Miksei siis menestyvän naisen takana voisi yhtä hyvin aina automaattisesti olla mies? Yksin kun on kovin raskasta menestyä. Oli sitten kysymys uramuuveista tai kissanäyttelypalkintojen keräämisestä miesraadin edessä.
No, huomiota toki tulee tähänkin tupaan. Toisinaan jopa ylitse tarpeen. Mutta mitään pysyvää ei tunnu jäävän käteen. Siksi naisrenttuimagostaan eroon pyristelevä varhaiskeski-ikäinen valitseekin mieluummin zeniläisen mökissä istumisen kuin hektisen huomiosta ja armopaloista taistelemisen lukuisten ikätoveridonnien kanssa.
Sitä paitsi ennen muinoin nuo huomionosoitukset (lue: lähentymisyritykset) alkoivat yleensä "sulla on nätit silmät/kasvot" -lainilla. Nykyään sen sijaan "sulla on ihana perse" -läpällä. Sinänsä mairittelevaa, sitä ei käy kiistäminen, mutta pitääkö tästä kenties vetää johtopäätös, että:
a) naamaosasto on jo nähnyt parhaat päivänsä?
b) maailma on muuttunut pebakeskeisemmäksi?
c) treenaaminen on tuottanut tulosta?
d) miehet eivät saa kotonaan tarpeeksi seksiä?
Onneksi kohta on oikea kevät. Ja tissiviikot alkavat. Ai jehna. Lisää vettä myllyyn, kanssakauriit!! Naisrenttu ei enää malta pysyä liiveissään.
Ja kevään edetessä se odottaa jonkun sanovan, että "sulla on kauniit aivot".
---
Saatan siis leikkimielisesti haaveilla argentiinalaisesta taistelulentäjä-futaaja-rumpali-huippukokista (tai argentiinalaisista ylipäätään). Tai Johnny Deppin gitanoromanttisesta Roux-roolihahmosta. Tai Mikko Koivun päättäväisestä katseesta, kun kiekko putoaa keskiympyrään. Mutta vähempikin riittäisi.
Ikävä kyllä tuolla kaupungin yössä tuntuu tällä hetkellä olevan tarjolla tasan kolmenlaista kaksilahkeiskatrasta:
1) Vastikään eronneita miehiä, jotka uskottelevat itselleen (ja sinulle) olevansa "täysin fine" eronsa kanssa. Yli-innokkaan alun jälkeen (juu-u, silloin kun sinä vielä arvot tunteidesi kanssa) ne alkavat vaivihkaa feidata. Ja feidata. Ja feidata. Ja eräänä päivänä kun huomaat avanneesi sydämesi, ne ovat jo liuenneet johonkin häminäuniversumiin kuin saippuapalat. Ja tilanne jää ikuisesti selvittämättä. Itselläni ei näistä ole kokemusta, mutta lähipiirilläni sitäkin enemmän.
2) Ikuista mimmirulettia pyörittäviä pelimiehiä ja repaleisia patologikoita. Olivat ne sitten sinkkuja tai eivät. Moinen renttuus kiehtoo, mutta mitä pidemmälle viisarit liikkuvat, sitä vähemmän kiehtovalta kiehtovuus alkaa näyttää. Eikä kaltaiseni rotukissa muutenkaan jaksa loputtomiin nähdä itseään tusinantena vaihtoehtona. Näistä taas on kokemusta, ikävä kyllä.
3) Visusti varattuja miehiä ja perheenisiä, jotka esiintyvät ravintoloissa (puoli)singleinä. Ja joiden mielestä olet vastustamattoman jännittävä. Hohhoijaa. On tietysti sinänsä kivaa herättää jännittäviä ajatuksia, mutta olen lievästi sanottuna väsähtänyt siihen, että roolikseni on valikoitumassa "jännitystä varatuille miehille". Vuokraisivat mieluummin kauhuelokuvan. Tai kietaisisivat tumppuun.
Nyt ei ikävä kyllä ole meidän varhaiskeski-ikäisten sinkkunaisten aika. Meitä on yksinkertaisesti liikaa miespopulaation tarpeisiin nähden. Siksi huonosti käyttäytyvät ja monasti tylsähköt perusjolpitkin pystyvät pyörittämään hemmetin tasokkaita kissoja.
Ja niin kauan kun tämä vinksahtanut asetelma ei muutu, jätän suosiolla tämän stadin kinkerit väliin ja biletän mieluummin ihan muualla. Kannattaako muutenkaan maksaa muutamista lasillisista kymmeniä euroja, kun samalla hinnalla jo melkein lennähtää johonkin Euroopan pääkaupunkiin hurmaamaan?
Niin. Kukapa olisi arvannut, että tämänikäisenä replikoin tismalleen samoin kuin eräs lapsuusvuosieni suurimmista idoleista, Aristokattien neuvokas ja hauska kissarenttu Thomas O'Malley:
Maailma on minun takapihani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti