Mistä tietää syksyn reppuineen kolkuttelevan ovella?
Keltaisista lehdistä parvekkeen lattialla. Tuikkukynttilöiden paluusta. Varpaista, jotka aamuisin pyrkivät hautautumaan peitteiden alle. Puihin ilmestyneistä pihlajanmarjoista sekä pakottavasta tarpeesta hillota niitä. Ihanista kapakkafilosofisista illanvietoista. Klassikkoniteisiin uppoutumisesta. Holtittomasta nostalgisoinnista. Huvila-teltan ikimuistoisista konserteista. Tavanomaista lyyrisemmästä elämänasenteesta.
Sekä siitä, että levylautasella alkaa päivästä toiseen pyöriä melodia- ja modulaationero Lasse Kurjen luotsaaman Lemonatorin hienoin kiekko, The Waltz, joka sopii orastavaan syysmoodiin viiltävän täydellisesti. Tuolla loistavalla äänitteellä on pakahduttavan hienoja, suoraan sieluun iskeviä rakkauslauluja sekä viehättävän sisäänpäinkääntynyt mutta samalla uljaan melankolinen soundi. Soundi, joka on omanlainen ja jäljittelemätön. Soundi, joka puhuttelee eikä vain jutustele tilan täytteeksi. Siitä on hyvät orkesterit tehty.
Se on musiikkia, joka elähdyttää päänsisäistä ilmastoa paahtavaa aurinkoa tulvehtineiden kesäkuukausien jälkeen. Kulunut suvi kun on tarjonnut toinen toistaan sinfoniallisempia mahdollisuuksia tarkastella riemastuttavan vähäpukeisia suomalaisia sällejä niin kaduilla, rannoilla, baareissa, ulkoilmakonserteissa kuin julkisissa kulkuvälineissäkin. Sillai leikitellen. Ja turvallisesti pienen etäisyyden päästä.
---
Mutta nyt. Nyt on aika nauttia pimenevien iltojen mystiikasta ja lisääntyneiden vaatekappaleiden charmista. Ja elonkorjuuromantiikasta. Ja muistaa samalla Hesarissa pari päivää sitten julkaistu Virpi Salmen tiivis mutta aina ajankohtainen kirjoitus siitä, miten me naiset olemme usein taipuvaisia monopolisoimaan romanttiset tarpeet itsellemme. Ja leimaamaan monet miesten toiveet vähäpätöisiksi ja läpeensä epäromanttisiksi.
Niin. Lienee tarpeetonta ylipäätään jakautua erillisiin mies- ja naisromanttisiin leireihin. Romantiikan reseptejä kun on ihan yhtä monta kuin meitä hämmentäjiäkin. Ja ainahan voi piristää omaa epäromanttista elämäänsä ryhtymällä jonkun toisen romanttiseksi apukokiksi (sanoo nainen, joka takavuosina tunnettiin paljonpuhuvalla kutsumanimellä Rakkauden Apostoli).
Hyvä romantiikka näyttää tasan itseltään eikä ole ulkokultaista liturgiaa. Ja toiset meistä vaan ovat romanttisempia kuin toiset. Piste. Ja pienillä arjen teoilla osoitettu romantiikka on ihan yhtä kova juttu kuin verbaaliset rakkaudenosoitukset. Rakastamisen alituinen hokeminen ja katkeamaton romanttisten eleiden virta johtaa myös herkästi inflaatiotilaan - ja sitähän kukaan taloudellisesti ajatteleva nykynaaras ei pohjimmiltaan halua. Sitä paitsi semikälyinen pizza ja väljähtynyt tuopponen loistonsa päivät nähneessä lähikuppilassa voi olla ihan pirun kova juttu romantiikannälkään silloin kun seura, moodi ja tilanne on tismalleen oikea.
---
Näin syksyn kynnyksellä tekee mieli tallustella hiljakseen metsässä. Kuunnella, kuinka sienet kasvavat. Varastoida aallokon ääni muistiin pitkää viimaista talvea varten. Ja kuunnella, kuinka elämä ritisee hengityksessä. Käpälä tukevasti toisen käpälässä. Ihan hiljaa vain. Häthätää 16-vuotias Anja Niskanen sen tiesi. Kun puhe turhaa on.
On aika syventyä ihmisyyden äärelle. Istahtaa mättäälle, kaivaa vasusta ikiaikaisia viisauksia ja katsella toista silmiin vielä hämärän laskeutumisen jälkeenkin. Ja jos tuo silmiinkatselu ei kestä päivänvaloa, näin syksyllä pimeys saapuu armeliaasti aiemmin.
On aika toteuttaa lyyrisen kaunista kansallismelankolista olemustamme ihan luvan kanssa ja täysin palkein. Ennen kuin marrasmasennus vie meidät kaikki mennessään.
Itse taidan syksyn kunniaksi hankkia uuden penaalin tuliterine lyijykynineen, pyyhekumeineen ja teroittimineen. Niillä pergamentille luulisi syntyvän elämänmakuisempaa tekstiä kuin näppistä hakkaamalla.
Sillä on taas aika päästää tuo kuukausikaupalla muilla mailla taivaltanut, viluinen ja nälkäinen kulkija nuhraantuneine reppuineen sisään. Ja tarjota sille ensi töikseen vaikkapa pahaa pizzaa ja taskulämmintä keskaria. Ja sen jälkeen vääntää nupit tiukasti kaakkoon.
You're my favorite song
Truly, truly
Where all the words go wrong
when I sing along
